Tehran by Night

Ai että oli kiva ilta eilen!


Aamupäivä ja päivä kului käännöstöitä ja läksyjä tehdessä. Olin jo oikein odottanutkin pääseväni taas illan persiantunnille, koska opettajamme on niin kertakaikkisen mukava tyyppi, että parituntinen vierähtää poikkeuksetta suupielet virneessä. Sorayyâ aloittaa aina tunnin tenttaamalla jokaiselta, miten edellinen päivä on sujunut ja mitä kaikkea uutta Teheranissa on tullut vastaan. Sitten tehdään vähän kielioppitehtäviä, mutta loppuaika keskittyy taas keskusteluun, sillä keskitasolla ei enää paljon kielioppia päntätä. Joka kerta tuntuu, että tunti loppuu kesken!


Vielä ei ole varmaa, pidetäänkö lauantain tuntia lainkaan, sillä ramadanin loppujuhla saattaa alkaa juuri silloin. Iranissa ajankohta ei ole määritelty etukäteen niin kuin maallistuneemmissa muslimimaissa, vaan kaikki riippuu ihan oikesti siitä, milloin joku tihrusilmä uskonoppinut on sitä mieltä, että kuu on juuri oikeassa vaiheessa. Täytyy siis seurailla tiedotusvälineitä.


Henkilökohtainen oppimissuunnitelmanihan on sellainen, että olen sillä kurssilla, jolla on vähiten viikottaisia lähiopetuskertoja mutta jolla täytyy nähdä paljon muuta vaivaa (aika paljon tehtäviä, omaehtoista harrastamista ja oppimispäiväkirjan pitämistä); saatuani aina rautaisannoksen Sorayyân lauseoppi- ja sanastoneuvoja panen sitten omalla ajallani kaikki käytäntöön juttelemalla ihmisten kanssa niin paljon kuin mahdollista. Ja tänään tämä toteutui parahultaisella tavalla.


Tuntien jälkeen (tavattuani ensin ensi kertaa koulun toisen suomalaisopiskelijan, täällä töissä olevan hymyileväisen ja välittömän R:n) lähdin taas ranskalaisten kaverieni kanssa kohti IFRIä. Heitimme vain koululaukut huoneisiin ja lähdimme heti L:n suosituksesta eleganttiin ja über-trendikkääseen ravintolaan Gilakiin (گیلک), jossa tarjoillaan pohjoisiranilaisia erikoisuuksia. Ruoista aion kirjoittaa kunnon postauksia myöhemmin erikseen, mutta mainittakoon, että maistelimme oikein hyviä munakoisoalkupaloja (mm. دختر لوس "dokhtar-e lus" eli 'hemmoteltu tyttö', joka on mm. grillatusta munakoisosta ja kananmunasta tehty tahna sekä ميرزا قاسمی "mirzâ qâsemi", josta on kuva täällä ja joka on vähän kuin libanonilainen baba ghannuž mutta runsaammalla tomaatilla), ja minä otin pääruoaksi kanaa fesendžun-kastikkeessa (فسنجان, joka tehdään granaattiomenasta ja saksanpähkinöistä ja joka näyttää ihan meksikolaiselta mole-kastikkeelta). Lasku oli nokkaa kohden kyllä 15 euroa, mikä on täällä äärest tyyristä. Mutta se oli sen arvoista.

Vaan nälkämme ei ollut vielä tyydytetty. Lähdimme ravintolasta hengailemaan Teheranin intellektuellien suosiman Gandi-kadun ostarin kahviloihin. Houkuttelevimmalta näytti juuri sillä hetkellä Café de France, jossa ei kyllä ole järin paljon muuta ranskalaista kuin nimi. No, saa sieltä Carte Noire -espressoa. Koska koko seurueemme koostui vielä siinä vaiheessa ranskankielisistä persianopiskelijoista, palautimme meille annetun englanninkielisen ruokalistan ja pyysimme farsinkielisen tilalle. Tämä oli omiaan herättämään viereisten pöytien huomion, ja keskustelu alkoi äkkiä viritä naapuripöytien nuorison kanssa. Minun vieressäni istui kolmen nuoren taide- ja kulttuurialojen (elokuvaa, muotoilua, kirjallisuutta...) opiskelijan seurue. He olivat niin nuoriksi opiskelijoiksi aivan älyttömän fiksuja ja kypsiä, ja juttelimme pitkät pätkät maailman menosta. Ja tietenkin runoudesta – runous on iranilaisille yhtäältä pyhää ja toisaalta arkipäiväistä. Kaikki osaavat ulkoa niin klassisen ajan runoutta kuin uuden polven tekstejä.

Café de France meni kiinni yhdentoista maissa, mutta juttua tuntui riittävän, joten siirryimme uusine ystävinemme vilkkaan Vanak-aukion lähellä sijaitsevaan Šiz-kahvilaan (شيز), joka on auki ympäri vuorokauden. Jatkoimme rupattelua aamupuolelle yötä, ja yksi tytöistä kutsui koko konkkaronkkamme perheensä luokse syömään äidin herkkuja. Äiti on paitsi hyvä ruoanlaittaja myös esiintyvä taiteilija (soittaa luuttua)! Siitä illasta tulee varmasti mielenkiintoinen!

Työn ääreen sillä välin palaa
miehenne Teheranissa
GranGanga