Kiitos runsaista kommenteista! GranGanga vastailee kysymyksiinne sita mukaa kuin nettikahvilassa ehtii.
Kollega kysyi, voivatko paikalliset naiset puhua kadulla ulkomaalaisille miehille tai miehille yleensa. Veikkonen! Kylla vain. Laheisempi kanssakayminen tai varsinainen seurustelu voi herattaa paheksuntaa, jos mies ja nainen eivat ole sukua eivatka tunne toisiaan entuudestaan jostakin siveellisesta yhteydesta, mutta neuvon kysyminen, kuulumisten vaihtaminen tai muutaman sanan rupattelu kay toki laatuun.
Itse asiassa Alin marttyyrikuoleman muistopaivana 3.10. lekottelin puiston auringonpaisteessa ja tein persianlaksyja (tunteja ei pidetty juhlan vuoksi), kun ymparille pelmahti yhtakkia taivasteleva rouvaparvi. Joukon ilmiselva alfanaaras vaaleine paahuiveineen kaveli maaratietoisesti minua kohti kysymaan jotain venajaksi. Vastasin farsiksi, etten ole venalainen mutta etta parjaan (skandit, kaipaan teita!!!) kylla persian kielella. Siitakos matameilta ilo irtosi, ja mustina liekkeina liehuvat vaatteet saarsivat (saarsivat? saartoivat? molemmat tuntuvat oikeilta!) minut yha tiukemmin. Kysymyksia alkoi sadella. Jokainen vastaukseni sai osakseen suurta ihailua ja arabiankielisia ilmauksia hauskalla persian aksentilla ("lâ havle va-lâ qovve illâ billâ", 'vain Jumalassa on valta ja voima'; arabit kayttavat samaa sanontaa لا حول ولا قوة إلا بالله usein, kun joku mainitsee kuoleman). Alfarouva helaytti hetken huumassa ilmoille jopa pienen laulunpatkan, mutta vaikeni kuitenkin pian ja katsoi saikahtaneena ymparilleen.
Tyydytettyaan uteliaisuutensa naiset lahtivat pois ehtoisasti pulputtaen, ja joukon ainoa tšadoriin sonnustautunut rouvakin avasi ensi kertaa suunsa sanoakseen totisena: "Veri gud."
Kaupungilla ventovieraille puhuminen on muutenkin taalla oikein kansallisharrastus. Heti jos joku asia askarruttaa mielta, iranilainen tarraa ensimmaiseen vastaantulijaan ja kysyy talta neuvoa. Kun etsii jotain paikkaa, on ihan tavallista kysya ohjeita kolmen metrin valein, vaikka on jo saanut seikkaperaiset suunnistusohjeet edellisilta vastaantulijoilta. Neuvoa kysytaan niin miehilta kuin naisiltakin, ja minultakin on jo useaan otteeseen kysytty tieta milloin minnekin. En usko, etta ihmiset pitavat minua kovin iranilaisen nakoisena – kyse lienee pikemminkin siita, ettei kukaan edes pysahdy katsomaan, minkanakoiselta kadunmiehelta ohjetta kysyy. Mutta mikas sen mukavampaa; olen kaynyt monet mielenkiintoiset keskustelut juuri tieta kysyneiden ihmisten kanssa. Eraan herrasmiehen kanssa paadyimme jopa syomaan yhdessa iftaria, kun tama oli ikionnellinen saadessaan puhua norjaa (siis mina puhuin kylla ruotsia, mutta sujuuhan se niinkin). Herra oli asunut Norjassa useita vuosia ja kaipasi sinne kovasti.
Puistolukemisena: Teheranin kartta.
Inscription à :
Publier les commentaires (Atom)
5 commentaires:
Hei vaan.
Teen tässä tällaisen muistiinpanon itelleni ja sulle siitä, että kun palajat Suomeen niin mä haluan oppia kanssa ehtoisasti pulputtamaan. Se kuulosti niin kovin mukavalta :)
T:Jamppari
Kiitos taas päivän piristyksestä!
Teheranissa on oikea asenne katurupatteluun, noin minäkin suunnistan oudoissa kaupungeissa. Parhaita kohteita ovat koiranulkoiluttajat, ovat harvoin turisteja ja liikkuvat jalkaisin lähiseuduilla. Sitä paitsi tien kysyminen ja ohjeiden ymmärtäminen ovat hauskaa! - Kaarina
Skandeista puheenollen, mikäli näppiksestä löytyy tämä ¨-merkki (siis se umlaut-jutska, mikälie suomeksi), niin skandien pitäisi onnistua sen avulla :)
Kommentoinpa nyt tahankin :) Tien kysyminen useaan kertaan eri puolilla Afrikkaa tuntuu olevan myos normi, tosin se johtuu siita ettei ole kohteliasta kieltaytya neuvomasta toista, vaikkei olisi aavistustakaan siita, minne tama on menossa (tai siis tietoa paikan sijainnista)...mika tekee suunnistamisesta hiukan hankalaa, kun eri ihmisilta saa erilaisia neuvoja. Aina olen kuitenkin lopulta loytanyt perille!
Enregistrer un commentaire