Pingviinejä perjantaibasaarissa

Tänään on kai sitten ramadanin viimeinen päivä. Se ei kyllä liity tähän blogimerkintään mitenkään, vaan tärkeämpää on se, että tänään on perjantai. Päätimme siis ranskalaisystäväni L:n kanssa mennä seikkailemaan perjantaibasaariin. Shoppausseuraksi saimme kaksi tanskalaista persianopiskelijaa, L:n luokkakavereita Dehkhodasta.

Perjantaibasaari on jännä paikka. Se jakautuu kahteen osaan: paikalliset kirpparimyyjät, jotka valtaavat koko päiväksi ilmavan parkkitalon kaksi kerrosta, ja afgaanin näköiset lumppukauppiaat, jotka valtaavat koko päiväksi ostoskeskuksen käytävät (varsinaisten kauppojen ollessa siis kiinni). Varsinkin parkkitalon kirpparikompleksi oli sangen mielenkiintoinen paikka – jos kohta ei välttämättä shoppausmielessä mutta ainakin antropologis-sosiologisia havaintoja varten.

Voi sitä tavaramäärää, joka oli myyntipöydille päätynyt! Aivan kuten Hietsun torilla Helsingissä, täälläkin oli kutkuttavaa kuvitella kaikkia niitä tarinoita, joita jokaiseen esineeseen liittyi. Miten olivat päätyneet Teheraniin Juliette Grécon ja Dusty Springfieldin levyt? Kenen keittiönseinästä oli irrotettu kaakelikoriste, jossa luki hepreaksi "Siion"? Miksi jonkun kirjahyllystä oli päätynyt myyntiin Israelin matkaopas? Mistä oli kaivettu esiin šaahiparin kuvista koottu leikekirja? Kuka oli kerännyt 60-luvulla iranilaisia ja turkkilaisia tulitikkuaskeja? Kuka oli juonut teetä kupeista, joita koristivat kuvaukset Via Dolorosan vaiheista? Missä kodissa oli kuvattu kaitafilmikameralla, ja mitä? Kenen kokoelmista olivat peräisin Dinky Toys -pikkuautot?

Tavaratalon käytäville levittäytyneet afgaanin näköiset myyjät kauppasivat lähinnä vaatteita. Minuun makuuni ei tällä kertaa löytynyt mitään (et non Philou, il n'y avait pas de Prada... mais ça ne m'étonnerait pas de trouver une boutique au nord de Téhéran qui en vende !), mutta tyttöjen mukaan tarttui muutama manto ja huivi (naisten pukeutumisesta tulee blogipostaus joskus myöhemmin...). Vaikutin epäilemättä pätevältä makutuomarilta jakaessani mielipiteitä tyttöjen katsomista vaatteista, koska yhtäkkiä olkaani koputti rouva, joka kysyi minulta mielipidettä eräästä paidasta, jota oli ostamassa pojalleen. Minä liityin asiaan siten, että poika asui Saksassa (jolloin minä eurooppalaisena olin yleispätevä antamaan mielipiteen siitä, tulisiko poika pitäneeksi sitä). Olin vähän kuin the Finnish eye for the Iranian Guy.

Monia lukijoita huvitti, kun luonnehdin taannoin bussissa pönöttäviä tšadoriin pukeutuneita rouvia somiksi munakoisoiksi. Perjantaibasaarissa munakoisoista paljastui hyökkäävämpi puoli. Leidit mustissaan olivat kuin pingviiniarmeija, joka säälimättä lanasi alleen kaikki edessä olevat. Tšadorin alla voi nimittän kuljettaa hämmästyttävää määrää ostoksia, lapsia, laukkuja, eväitä, jumppakasseja, joogamattoja, matkalukemista tai ihan mitä vain. Mikäs sen mainiompi panssari, jolla jyrätä säälimättömästi pari pahaa-aavistamatonta eurooppalaista alleen! Se ei ollut nimittäin kerta tai kaksi, kun myyntipöydän antimia ihmetellessäni jäin pingviinirintaman jalkoihin!