Jerusalem-paiva - Kuka osoittaa kenen mielta ja minne?

Alin marttyyrikuoleman muistojuhlan jalkeisena paivana 4.10. ajatukset siirtyivat tuoreempaan marttyyrivereen – intifadan palestiinalaisuhreihin. Vuosittainen Jerusalem-paiva on niita tapahtumia, jollaisista maailmalle levinneet kuvat ovat etsautuneet lannen mielikuviin Iranista ja iranilaisista: tummanpuhuva tuhatpainen joukko islamilaisen vallankumouksen lapsia heristamassa Koraaneja ja mylvimassa kuolemaa Suurelle Saatanalle. Blogini tarkoitus ei ole suinkaan ponkittaa moista vihamielista kuvaa nykyisesta kotimaastani, mutta kraportoidaanpa nyt, kun kerran viranomaisten suosituksia uhmaten tulin lahteneeksi seuraamaan mielenosoitusta.

Jarjestelyt tekivat minuun suuren vaikutuksen: edellisena iltana televisiossa neuvottiin iltauutisten yhteydessa, millaista reittia kulkueet etenevat kohti Teheranin yliopistoa; julisteita, viireja, lakkeja, liiveja ja ilmapalloja oli painettu valmiiksi niin paljon, etta kaikille riittaisi jokin iskulause puitavaksi; kulkuetta johtavien kuorma-autojen lavoilla oli villitsijoita kovaaanisineen huudattamassa sopivia mottoja (مرگ بر آمریکا - مرگ بر اسرائیل "marg bar âmrikâ, marg bar esrâ'il" eli 'kuolema Amerikalle, kuolema Israelille'). Mistaan jarin spontaanista tunteenpurkauksesta ei siis ollut kyse, vaan valtaosa osallistujista tuntui olevan kyyditty paikalle varta vasten. Maassa, jossa vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat rajallisia, koko perheen festarihenkinen reippailu paattajien mielesta hyvan asian puolesta on ihan tervetullut poikkeus etenkin vahavaraisille kansanosille. Nuoret flirttailivat vakijoukon siimeksessa keskenaan; lapset kinasivat siita, kuka keraisi eniten viireja ja julisteita (joissa oli jos jonkinlaista irvokasta kuvaa Bushista ja Israelin lipusta); katukauppiaita naytti harmittavan, etta Jerusalem-paiva osui ramadan-kuulle – muuten mielenosoittajille olisi varmasti mennyt kaupaksi nakkisampyla ja limupullo poikineen. Olisikin ollut hauska nahda osanottajia vaatimassa kuolemaa Amerikalle Coca-Cola-pullo kadessa...

On vaikea sanoa, millaiset pontimet Jerusalem-paivan mielenosoittajilla oli. Uskon kuitenkin, etta harva osallistujista kieltaytyisi Jenkkilan Green cardista. Myohemmin juttelin mielenosoituksesta takalaisten kanssa, ja kaikki suhtautuivat koko juttuun jotenkin hapeillen: "No meilla nyt on tammoista... Ei ne millaan pahalla..."

Hallituksellekin tilaisuus taisi olla pikemminkin kielenosoitus vihollisia vastaan kuin mielenosoitus palestiinalaisten puolesta. Jarin paljon en nimittain nahnyt iskulauseita enka julisteita, joissa olisi vaadittu apua karsiville gazalaisille ja lansirantalaisille. Viesti keskittyi lahinna Yhdysvaltain ja Israelin mollaamiseen – ja mielenkiintoisesti etenkin Libanonin Hizballahin tukemiseen. Nasrallahin kuvia ja šiialaisen jarjeston Hizballahin keltavihreita lippuja nakyi kylla siella taalla, mutta vaikkapa sunnalaisen Hamasin tunnuksia tai merkkihenkiloiden kuvia ei silmiini osunut...

* * *

Paljon spontaanimpi ja poliittisesti merkittavampi miekkari sitavastoin laimahti 8.10. Teheranin yliopistolla (joka on ollut aina sisapoliittisen muutoksen liikkeellepaneva voima). Presidentti oli siella pitamassa puhetta, kun opiskelijat olivat alkaneet pitaa metelia ja jopa huutaneet sangen suorasanaisia iskulauseita teokraattista diktatuuria vastaan. Amerikkalainen kurssikaverini kieli-instituutista oli sattunut paikalle ja raportoi kampuksen tiukasta tunnelmasta persiantuntimme jelkeen. Viimeksi kun vastaavaa tapahtui, viranomaiset tiukensivat pihtiotettaan (nuorten) poliittisista oikeuksista. Saa nahda miten asiat lahtevat nyt kehittymaan. Varmaan on kuitenkin, etta muutoshalukkuus ja muutosvastarinta tuijottavat tassa maassa toisiaan kuin kaksi pillastunutta harkaa, joista kumpikaan ei aio hevilla peraantya.

Riikka ehtikin jo esittaa tasta aiheesta kysymyksen kommentissa edelliseen kirjoitukseeni. Ja totuus on, etta valtamedia taalla yrittaa vaieta asian kuoliaaksi, mutta sana kiiri kylla kulovalkean tavoin. Illalla taksikuskikin viittasi ohimennen asiaan, ja presidentin nimen mainitessaan pyoraytti etusormeaan paljonpuhuvasti oikean ohimonsa vieressa...