GranGanga julkisuuden valokeilassa

Kävipä päivänä eräänä niin, että persianopettajani ilmoitti minut iranilaiseen tv-ohjelmaan haastateltavaksi kahden muun ulkomaalaisen persianopiskelijan kanssa. Lupauduin mukaan muutaman tunnin varoitusajalla, ja vasta studiolla selvisi, että kyseessä oli tunnin suora lähetys! Olipa taas siinäkin mielenkiintoinen kokemus Iranista... Haastattelija ihmetteli, miksi olin lukenut yliopistossa psykologiaa, vaikka olin niin kiinnostunut kielistä, enkä mitenkään osannut suorassa lähetyksessä korjata, että kieliähän minä juuri luinkin. Vasta myöhemmin oivalsin, että kun juontajalle oli kerrottu minun opiskelevan kielitiedettä eli زبان شناسی, zabânšenâsi, hän oli kuullut روان شداسی, ravânšenâsi eli psykologiaa...

No, juttua riitti kaikesta huolimatta, ja sitä kaiketi seurattiin satelliitin välityksellä kaikkialla, sillä väliajalla ohjaaja kiikutti minulle Ruotsissa asuvan iranilaiskatsojan minulle lähettämän puhelinnumeron, johon minua pyydettiin soittamaan, kun palaisin takaisin pohjolaan. Muistoksi luvattiin ohjelma dvd-levyllä.

Ohjelmasta oli kulunut vajaa viikko, kun olin esittelemässä kotikortteliani parille ulkomailta vieraisille tulleelle ystävälle. Eräs ohikulkijoista äkkäsi minut ja tuli kertomaan nähneensä tv-ohjelman! Ei sentään nimikirjoitusta kysellyt, toivotti vain onnea edesottamuksissani.

Päivä oli selvästi muutenkin suopea mielenkiintoisille kohtaamisille, sillä nykytaiteen museon valokuvanäyttelystä palatessamme törmäsimme rouvaan, joka halusi vaihtaa kanssamme muutaman sanan. Hän oli Teheranin juutalaisia ja kertoi oikein mielenkiintoisia asioita iraninjuutalaisen näkökulmasta. Hän lupasi esitellä minulle pari paikallista synagogaa ja kertoa tarkemmin, mistä löydän sen Teheranin ainoan košer-ravintolan, jonne minun on pitkään ollut tarkoitus mennä syömään. Kohta sekin suunnitelma siis kai toteutuu.

Pidän Iranissa ehkä kaikista eniten juuri siitä, että toleranssia kaikenlaisille sattumille on täällä jotenkin enemmän kuin moniaalla muualla. Kaduilla kulkiessa tapaa koko ajan mielenkiintoisia ihmisiä, näkee yllättäviä asioita, kuulee ihmeellisiä juttuja, näkee odottamattomia näkyjä. En kerta kaikkiaan ymmärrä niitä matkaoppaiden kirjoittajia, jotka sanovat, että Teheran on niin harmaa ja tylsä kaupunki, että sen voi suosiosta jättää vaikka kokonaan käymättä.

Siksipä ajattelin näin runsasta kuukautta ennen lähtöäni Iranista aloittaa blogissa kirjoitussarjan nimeltä "Parasta Teheranissa". Kuvaan lyhyissä kirjoituksissa paikkoja ja asioita, jotka ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet minuun ja muokanneet kuvaani kaupungista, jossa olen elänyt ja johon olen rakastunut. Yritän liittää jokaiseen kirjoitukseen myös kuvan tai pari.