Teheranin kuulumisia

Olen kuvaillut kirjoituksissani jonkin verran, miltä Teheran näyttää. Tänään havahduin ajattelemaan, että uudet paikat rikastavat elämää paljon muillakin aistielämyksillä. Miltä Teheran kuulostaa?

Ensin tuntuu siltä, että äänimaailmaa hallitsee vain ja ainoastaan liikenteen lähes katkeamaton jyly. Pauhu kuuluu tosiaan lähes kaikkialle Teheranissa paitsi perjantaisin, jolloin siellä täällä päämoskeijojen läheisyydessä katkaistaan liikenne päivärukousten ajaksi (näin esimerkiksi nykyisen asuinpaikkani vieressä kulkeva pätkä Vallankumous-katua, koska Teheranin yliopiston perjantaisaarnan yhteydessä syntyy usein pieniä mielenosoituksia), mutta ei sekään ole mitään tasapaksua meteliä vaan täynnä merkityksiä olevaa kommunikatiivista äänimattoa. Jalankulkija oppii äkkiä kuulemaan, miten yksittäinen ääni joskus alkaa lähestyä paljon nopeammalla vauhdilla kuin tasaisesti mateleva autojono kadulla. Silloin on syytä vilkaista taakseen ja siirtyä kävelemään seinän vieressä, ettei jää jalkakäytävällä hurjastelevan mopon alle. Etenkin ruuhka-aikoina motskaritaksit, pizzalähetit tai muuten vain kahdella pyörällä kulkevat koukkaavat ainakin osan matkasta aina jalankulkijoiden sekaan. Se on ihan normaalia, koska myöskään liikennevalot eivät koske moottoripyöriä.

Moottorien jyminää rytmittää autonkuljettajien keskinäinen tuuttausviestintä. Kun autoja on niin paljon kuin Teheranissa on, sujuvuus on kiinni siitä, että ajajat osaavat tehdä nopeita päätöksiä ajojärjestyksestä ja ryhmittymisistä. Äänimerkki voi tarkoittaa monta eri asiaa: "huomaathan, että olen tässä", "älä tule vielä", "mene sinä ensin", "mitä oikein yrität?", "onpa hyvännäköinen tyttö" tai sitten (aika usein) jotain sellaista, mitä häveliäs GranGanga ei tohdi kirjoittaa Iranoiaan. Tavallisia tööttäyksiä kuulee tietenkin paljon, mutta varsinkin busseihin ja nuorten hurjapäiden autoihin on usein asennettu jos jonkinlaista lisähärpätintä, joka päästää vinkeitä vislauksia, melodianpätkiä ja ulvahduksia. Sellaiset ehkä onnistuvat herättämään edellä matelevissa kuljettajissa vähän enemmän kunnioitusta, mutta ainakin ne saavat aina viereen osuneen jalankulkijan korvat toviksi soimaan.

Liikenteen äänimaton allle on lakaistu muitakin sävyjä, jotka erottaa heti kun vähän höristää korviaan. Sivukaduilla kulkee kärrymyyjiä, jotka huutelevat talojen kohdalla, mitä heillä on tarjolla (luutia, rättejä, astioita...), ja liikkeiden edustalla on myös usein sisäänheittäjiä, jotka mainostavat tuotteita. He ovat rutinoituneet aina papattamaan mainoslauseita omalla persoonallisella nuotillaan. Lisäksi kaupan eteen on usein ripustettu häkkilintu, joka jaksaa sekin visertää äänensä kuuluville. Luonnon ääntä kaupunkivilinän keskelle tuovat myös Iranille tyypilliset ja etenkin Teheranin kaupunkikuvaan olennaisena osana kuuluvat tienvarsikanavat (جوب, džub), joita on lähes kaikkialla, mutta ainakin pohjois-etelä-suunnassa kulkevien katujen reunoilla. Vuorilta tuleva vesi solisee niissä yllättävän eloisasti. Päätyessään Etelä-Teheranin köyhille asuinalueille virran mukana kulkee jo aika paljon roskaakin.

Voisi kuvitella, että erottamaton osa täkäläistä äänimaisemaa olisi viisi kertaa päivässä parahtava rukouskutsu, adhan. Minusta kuitenkin tuntuu, että Iranissa minareetit ovat mykempiä kuin sunnimaissa, ja etenkin Teheranissa tuntuu kuin kissa olisi vienyt muezzinin kielen, hyi sitä. Vasta hiljaisempina päivinä havahtuu kuulemaan melko vaimeana kaikuvan käskyn kiirehtiä rukoukseen ja pelastukseen: hayya 'ala al-salaa, hayya 'ala al-falah! Minä olen jäänyt oikein kaipaamaan arabimaiden kuuluvampia rukouskutsuja, jotka rytmittävät mukavasti päivän menoja.

Öisin äänimaailma on täynnä yllätyksiä, ääniä, jotka päivällä jäävät ajoneuvojen röyhkeän melun varjoon. Entisessä asuinpaikassani rauhallisella umpikujalla lähellä Palestiina-katua kävi kerran pari viikossa keskiyön aikoihin kiertelevä hanuristi, joka soitti aina samaa haikeaa valssia. Kujan asukkaat aukoivat ikkunoitaan - eivät suinkaan sättiäkseen kotirauhaa häiritsevää musikanttia vaan heittääkseen tälle rahaa kiitoksena iltojen sulostuttamisesta. Kun haitarinsoittaja jatkoi matkaansa, areenan valtasivat yleensä moukuvat kujakissat (se pikimusta, se laikukas, se jonka korva lerpatti, se pieni pelokas ja se pyylevä joka yritti aina häntä pystyssä tulla sisälle). Tämänhetkisessä asuinpaikassani Vallankumous-aukion ja yliopiston vieressä käy öisin suhina. Keltaliiviset työntekijät lakaisevat katuja kolmelta yöllä!