Sade

Jo muutaman päivän ajan Teheranin taivaalta valo oli siilautunut ilmansaasteiden läpi kauniin seepiansävyisenä, ja kaikki näytti niin syksyiseltä, että eilen taivas ei enää jaksanut pidätellä sadetta. Puut ovat jo jonkin aikaa itkeneet lehtiä jalkakäytäville, joten sadesää kai kuului asiaan. En ollut tunnistaa tuttuja katuja, kun pinnat olivat märkinä uudenvärisiä. Kaikki näytti jotenkin syvemmältä, kun kastunut asfaltti heijasti kaupungin valoja. Tästä taisi hämääntyä sekin rouva mustassa tšadorissaan, jonka varomaton harha-askel holahtikin tienvarsikanaaliin. Hän pääsi omin avuin ylös, mutta mahtoi harmittaa!

Muut teheranilaiset olivat sateesta lähinnä riemuissaan. Se on täällä aika harvoin nähty ja tervetullut vieras, ja monet yliopistonuoretkin tuntuivat varta vasten ostavan katumyymälöistä välipaloja (minipizzoja, vihannestäytteisiä filotaikinakolmioita, pirâški-lihapiirakoita tai lämmintä maissia maustekastikkeessa), joita söivät tohkeissaan markiisin alta litinää katsellen.

Minä puikkelehdin asioilla Vallankumous-aukiolla Hufvudstadsbladetin hopeanvärisen kylpyankkasateenvarjoni alla, ja olin kuin kotonani.

Illalla kuuntelin hiljaa Charles Aznavourin chansoneja ja silmälin aavistuksen melankolisena ikkunasta. Tuli mieleen ystävän täti, joka kertoi katselleensa talvi-iltana valottomalle pihalle: "Siinä myö oltiin kaks pimeetä vastakkain." Laittamattomasti sanottu.

Tänään iltapäivällä kieli-instituutille tullessani huomasin, että Teheranin pohjoispuolella nousevien vuorten rinteet olivat valkoisenaan lumesta!