Tuulen viemää

Parin lupaavan keväisen päivän jälkeen kylmä palasi ryminällä, kun jostain Keski-Aasian aroilta alkoi puhaltaa pureva myrskytuuli. Kahden vuorokauden ajan kotona kuului huolestuttavia ääniä, kun naapurirakennusten peltikatot panivat puhurille kampoihin ja ikkunalaseihin lenteli jos jonkinlaista rikkaa ja roskaa. Kaveri Kuwaitista meilaili, että siellä on ollut pahimmat hiekkamyrskyt vuosiin. Meitä yhdistää tuuli.

Vähän kuin tuuli puhaltaisi nykyhetkestä Persianlahden yli kymmenen vuoden takaiseen elämääni. Kymmenen vuotta sitten asuin vuoden Kuwaitissa, kun opiskelin sikäläisessä yliopistossa arabiaa. Nyt olen Iranissa ja opiskelen persiaa. Nämä eivät näyttäisi siis ainakaan olevan niitä paljonpuhuttuja muutoksen tuulia, joiden väitetään puhaltavan siellä täällä.

Vaikka ilmavirta hetkellisesti laski ikävästi lämpötilaa, se tuntuu puhdistaneen Teherania, joka on maailman pahiten saastuneita suurkaupunkeja. Kaupungin pohjoinen kruunu, lumihuippuinen Alborz-vuoristo, piiloutuu usein katseilta verhoutumalla kellervään savusumutšadoriin, mutta puhurien jälkeen se on näkynyt selväpiirteisenä monen päivän ajan. Vietävän kaunista! Yliopistolla näen vuoret myös uuden luokkahuoneen ikkunasta. Katseeni hakeutuisi rinteille koko ajan, ellei persianopiskelu olisi niin mielenkiintoista.

P.S. Kiitos kommentoijille, ja erityisesti Iranoian blogiinsa linkittäneille Ritalle ja ebrufinille sekä e-ilopillerin minulle lähettäneelle Yskän saa, kun yksin makaa -bloggaajalle!