Tšadoreista

Alempana on kuvia jokin aika sitten yliopistolla järjestetystä tšadorin kannattajien kulkueesta. Satuin katselemaan viidennen kerroksen ikkunasta perjantaiksi hiljentynyttä 16 Azar -katua, kotikatuani. Harmaalle asfaltille ilmestyi ensin kaksi ja kolme mustaa läikkää, sitten kymmeniä, ja lopulta harmaata ei näkynyt väleistä enää ollenkaan. Kuin pölyinen katu olisi kastunut sateesta. Lähdin ulos katsomaan. Mustan kangasmeren joukosta loisti sadoittain hymyileviä, kikattelevia tai haaveilevampia kasvoja, naisellista tähtisumua.

Tšador on yleensä musta mutta joskus muunkin värinen lakanamainen kangas, johon useimmat iranilaiset naiset kietoutuvat liikkuessaan ulkona ja rukoillessaan. Siinä ei ole mitään kiinnitysmekanismeja, vaan liehuvaa kangaskaistaletta pidetään edestä kiinni hampailla ja käsillä. Päähuivissa se voi olla kiinni pinneillä. Joskus tuntuu uskomattomalta, miten naiset osaavat kulkea tuulisessakin säässä tšadorissa, jonka alla vieläpä kulkevat vaikka mitkä kantamukset.

Tšadorit voivat näyttää päällepäin kaikki samanlaisilta, mutta materiaaleissa, väreissä ja mustankin sävyissä on lopulta suuria eroja. Lisäksi sitä voi käyttää kaikenlaisten vaatteiden kanssa. Nuorilla on alla usein farkut, tennarit ja pitkä takki tai kesällä tunika. Päähuivi näkyy yleensä tšadorin reunan alta. Pakollinen asuste se on vain moskeijoissa ja muissa uskonnollisissa paikoissa.

Vaatteen nimi, چادر, tšâdor, tarkoittaa 'telttaa'. Iran on siis kuin valtava leirintäalue! Kiinnostavaa on pohtia sitä, millaisilla vaarnoilla nämä teltat ovat kiinni ja millaisessa maaperässä. Se harhaluulo länsimaalaisten on ainakin hyvä karistaa mielestään, että tilaisuuden tullen suurin osa täkäläisistä naisista panisi tšadorinsa naftaliiniin. Jos huivipakko yhtäkkiä Iranissa toteutettaisiin, ehdoton valtaosa jatkaisi päänsä peittämistä. Teheranin katukuva kyllä muuttuisi, sillä suurin osa huivipakon vastustajista asuu juuri täällä.