Ei kultainen nouruz jää unholaan

Kaksiviikkoinen uudenvuodenjuhlinta on ohi. Olen tyytyväinen, että sain nähdä Iranissa tämän vuoden suurimman juhlan. Suomalaiselle nouruz ei ole pelkkää eksotiikkaa, sillä sen vietossa on hauskalla tavalla paljon tuttuja elementtejä sekä pääsiäisperinteestä että yllättäen myös joulusta. Pääsiäisestä muistuttavat seitsemän ässän tarjottimilla sekä prikulleen rairuohon näköinen heinä että jo aiemmin mainitsemani samanu-puuro, joka on toden totta iranilainen vastine mämmille. Vehnänalkiomehun ja jauhon sekoituksesta syntyy hyvin samanlainen maltaan maku. Lisäksi joka paikassa näkyi pääsiäismunien näköisiä koristeltuja nouruz-munia ja pajunkissoja!

Hieman hämmentävää joulutunnelmaa juhlaan tuovat edellisessä kirjoituksessa kuvailemani Hadži Firuz -hahmot ja hyasintit, joiden myyjiä kadut olivat piukassa. Oli oikein viihdyttävää kuljeskella Teheranin kaduilla katsomassa, kun ihmiset valmistautuivat juhlaan ja etsivät vimmatusti sopivia lahjoja tuttaville ja sukulaisille. Teheran oli tosin vuoden 1386 viimeiset päivät tästä syystä tavallistakin ruuhkaisempi, mutta heti lomien alettua kaupunki tyhjentyi kuin taikaiskusta.

Minun nouruzin viettooni kuului - paitsi tietenkin basaarista löytämäni komeasti kimalteleva muovinen nouruz-tarjotin - lähinnä matkailua. Palasin jo Yazdin kaupungista unohtumattomalta matkalta, josta kerron kuvien kanssa vasta vähän myöhemmin, sillä lähdin heti perään Persianlahden rannalle Bandar-e Abbâsin ympäristöön tutustumaan vielä aivan erilaiseen Iranin kolkkaan. Sieltakin tulin jo Teheraniin, jossa persiantunnit alkoivat tanaan.

Kerrottavaa siis riittää - pysykää linjoilla!