Siirtymä ajasta itäisyyteen

Blogikirjoituksiin tuli tauko, kun vieraanani oli toista viikkoa rakas ystävä, mies joka käyttää kankaisia nenäliinoja. Kiersimme yhdessä ensin marraskuisevaa Teherania (vaikka oli jo joulukuu) ja sitten kävimme muutaman päivän nautinnollisella matkalla Keski-Iranissa - ylväässä Širazissa ja loisteliaassa Isfahanissa.

Siirtymä Teheranin hälinästä vuosisatoja vanhojen kaupunkien verkkaisempaan tunnelmaan herkisti GranGangan miettimään suuria asioita:

Jonkinlaista käsitystä iäisyydestä ja äärettömyydestä saa,

- kun viettää hetken Širazin basaarissa, joka on vain yksi sadoista Iranin basaareista, joissa on jokaisessa kymmeniä mattokauppoja, joissa on jokaisessa satoja mattoja, joista on jokaisessa tuhansia ja tuhansia solmuja, jollaisia miljoonat sormet ovat solmineet satojen vuosien aikana,

- kun viettää muutaman tunnin kierrellen Persepolista (persiaksi تخت جمشید, takht-e džamšid), jonka rakentaminen alkoi yli viisisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua, ja katselee mykistyneenä, miten paljon on jäljellä siitä ihmiskätten mittaamattomasta työstä, josta suuri osa tuhoutui Aleksanteri Suuren sytyttämässä tulipalossa: satoja kiveen käsin nakutettuja ihmishahmoja, satoja basalttiin käsin kaiverrettuja horoskooppimerkkejä kuvaavia lootuskukkia, neliömetreittäin käsin kiillotettua kiviseinää, jäänteet pylväshallista, jonne mahtui aikoinaan 10 000 vierasta,

- kun viettää kokonaisen päivän Isfahanin valtavalla aukiolla, jonka persiankielinen nimi نقش جهان (naqš-e džehân) tarkoittaa osuvasti 'kuva maailmasta', ja laskee kaikki sinisen eri sävyt taivaan tummetessa hailakansinisestä kuulaansiniseksi ja kuulaansinisestä yönsiniseksi kahden pakahduttavan kauniin moskeijan fajanssikoristeisten iwanien ja kupolien yllä.

Lännessä aika on saanut yliotteen ihmisistä ja yhteiskunnista. Iranilla on niin pitkä historia, että täällä ajalla on vähäisempi merkitys. Siirtyessäni itse ajasta itäisyyteen muistan lämmöllä niitä, jotka ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen.