Valoa kohti: Kašan, osa 1

En ikinä muista, miten päin suomeksi menevät ne kevään, syksyn, talven ja kesän seisaukset ja tasaukset. Aina pitää tarkastaa sanakirjasta. Ilahduin, kun tätä kirjoitusta varten löysin Kielitoimiston sanakirjasta selityksen eiliselle eli talvipäivänseisaukselle. Siinä ei sanottukaan niin kuin yleensä aika synkästi, että "ajankohta, jolloin yö on kaikkein pisimmillään" vaan "keskitalven ajankohta, jolloin päivän lyheneminen loppuu"! Hauskaa, että kielitoimisto näkee valoisuuden lasin olevan puoliksi täynnä.

Iranissa talvipäivänseisauksen juhlinnalla, niin kuin muidenkin auringonkiertoon liittyvien merkkipäivien huomioinnilla, on pitkät esi-islamilaiset perinteet. Talvipäivänseisaus eli šab-e yaldâ (شب یلدا) osui tänä vuonna samaan aikaan islamilaisen kalenterin periaatteessa merkittävimmän juhlan eli uhrijuhlan (persiaksi عید قربان, eid-e qorbân, arabiaksi عید الأضحى, id al-adha) kanssa. Šiialaiset eivät kuitenkaan vietä uhrijuhlaa yhtä näkyvästi kuin sunnit, joiden maissa jokainen kynnelle kykenevä uskovainen uhraa eläimen ja jakaa sen lihat itseään köyhemmille. Iranissa näin vain muutaman hengenlähtöään odottavan lampaan mutta sitäkin enemmän talvipäivänseisauksen viettoon kuuluvaa tillbehöriä kuten vesimelonia sekä pähkinöiden, kuivattujen hedelmien ja karamellien houkuttelevia sekoituksia.

Maaliskuun 21. päivään osuva kevätpäiväntasaus (taas piti käydä katsomassa sanakirjasta) eli nouruz (نوروز) on puolestaan Iranin koko vuoden suurin juhla (kolme viikkoa lomaa kouluista!), eikä maan loppujen lopuksi nuori šiialaisuus ole pystynyt järkyttämään tämän alkujaan auringonpalvontaan kytköksissä olevan juhlan asemaa. Nouruzista lisää sitten, kun se ajankohtaistuu.

Teimme kaverin kanssa pikapäätöksen lähteä juhlan kunniaksi retkelle Teheranin eteläpuolella sijaitsevaan Kašanin kaupunkiin. Aikainen lähtöaamumme osui sopivasti Etelä-Teheranin ensilumen kanssa. Kaupungin pohjoisosissa Alborz-vuorilla ensilumen satoi jo pari viikkoa sitten, mutta meillä sitä ei ollut minun vilukissan onnekseni vielä näkynyt. Lähdimme matkaan puoli seitsemän junalla. Iranissa päähänpistoretkiä on helppo järjestää, sillä maan sisäinen matkustaminen niin maitse kuin ilmoitse on sangen edullinen. Meidän parin tunnin junamatkamme hinnaksi tuli kolmisen euroa, ja siihen sisältyi ensimmäisessä luokassamme sanomalehti ja metka aamiaistarjoilu. Lentoemänniksi sonnustautuneet junaemännät ottivat tehtävänsä hygieniavaatimukset tosissaan: muovihanskat käsissä he latasivat jokaisen tarjottimelle pihtejä käyttäen yksittäispakatut hillot, voit, sämpylät sun muut aamiaisemmeet.

Kašan on aivan eri tavalla kaunis kuin edellisissä kirjoituksissa kuvaamani pakahduttavan uljaat Širaz ja Isfahan. Syvänsinisen fajanssin ja loisteliain peilimosaiikkien sijaan Kašanin moskeijoja koristavat hienovaraisin, kuihtuneiden terälehtien ja haalistuneiden muistojen värisävyin maalatut koristeet, ja sen historiallisten rakennusten seinillä on raffinoituja stukkoreliefejä.

Kaupungin yleisilmettä hallitsevat maanläheiset beigen sävyt, sillä valtaosa vanhankaupungin rakennusten pyöreälinjaisista muureista on tehty savi-olki-seoksesta. Vanhojen moskeijojen, koraanikoulujen ja karavaaniseraljien päähineinä on jännittävänmuotoisia kupoleja: yhdet lattanampia, toiset suipompia, jotkin kartiomaisia. Aina kauniita.

Kuvia edelliseen viestiin

Khaju-silta Isfahanissa

Kultakaloja katselemassa Baghe Eramin puistossa

Naqše Rostamin kallioon hakatut haudat lahella Širazia

Si o se -silta Ifahanissa, iltavalaistuksessa

Savupiippuminareetti Isfahanissa

Nasinneulaminareetit Isfahanissa

Hotelli Abbasin ravintola

Kohokohtia: tuokioita ja tienoita

Širazista ja Isfahanista olisi niin paljon kerrottavaa, ettei kaikkea kannata edes yrittää esittää tärkeysjärjestyksessä, aikajärjestyksessä, aakkosjärjestyksessä, pituusjärjestyksessä, arvojärjestyksessä, ikäjärjestyksessä, kiireysjärjestyksessä, luonnonjärjestyksessä, nokkimisjärjestyksessä, paremmuusjärjestyksessä tai edes suorassa tai epäsuorassa sanajärjestyksessä.

Siksi haluan laittaa blogiin muutamia kännykällä räpsästyjä kuvia hetkistä ja paikoista ja kertoa mieleeni tulvivista muistonsirpaleista. Teheranin yliopistolla näkemästämme viranomaisten tukahduttamasta opiskelijamielenosoituksesta raportoinee joku muu...

• Persepolikseen meidät vei suulas autonkuljettaja Morteza, jolla on sukulaisia Suomessakin. Istuimme takapenkillä, minä ja mies joka käyttää kankaisia nenäliinoja, ja kuuntelimme hiljaisen huvittuneina, kun hän kertoi uskollisista vakioasiakkaistaan, kuusikymppisistä rouvashenkilöistä, jotka käyvät vuodesta toiseen tuomassa oman (huomattavan) lisänsä hänen tuloihinsa: englantilainen Bridget, hollantilainen Pamela, saksalainen Katrina. Rouviin aidosti kiintynyttä Mortezaa harmitti, ettei hän ole saanut viisumia Eurooppaan edes näiden ystävättäriensä kutsun avulla.

• Retkemme aurinkoisimmat ja auvoisimmat tunnit vietimme Isfahanin Si o se -sillan korvassa sijaitsevassa ulkoilmateesalongissa, jossa haetaan keittiöstä peltisellä tarjottimella kannu vienosti kardemummalla maustettua teetä ja juodaan sitä silmät kiinni veden solistessa vieressä.

• Osuimme Širazin keskustaa hallitsevaan sitadelliin päivän taittuessa illaksi. Beigenväristen muurien sisällä on kaunis puutarha, jossa hämärtyvä ilma täyttyi samanaikaisesti auringonlaskun rukouskutsusta ja appelsiinipuiden tuoksuista. Sen jälkeen ostimme katukeittiöstä iranilaista herkkua, porkkanamehuun upotetut sahramijäätelöpallot. Teki mieli sanoa kauniita asioita.

• Ajauduimme uteliaisuuttamme katsomaan isfahanilaista luksushotellia Abbasia. Interiööri lienee hienoin koskaan näkemäni. Hetken kismitti, että olimme majoittautuneet kulahtaneeseen motelliin, jonka kylpyhuoneen lattialla oli siellä täällä jonkun muun hiuksia kuin meidän omiamme, mutta viipyiltyämme aikamme aulassa, sisäpihalla ja salongeissa tajusimme, ettemme olisi saaneet aikaan lähteä hotellin ulkopuolelle lainkaan, jos olisimme ottaneet huoneen Abbasista!

• Bâgh-e Eram, باغ ارم, 'Paratiisin puutarha', on širazilainen kasvitieteellinen puutarha. Puiden, pensaiden ja kukkien keskellä kuljeskeli ruskamatkalla opiskelijoita, jotka katselivat syksyisiä kasveja ja kultakaloja. Kun istuimme penkillä magnoliapuun, appelsiinipuun ja sypressin yhteisessä varjossa, editsemme käveli kaksi nuorukaista, jotka kuuntelivat kännykällä kappaletta Puhu hiljaa rakkaudesta.

• Osuimme Isfahanissa kahdesti puolivahingossa erikoisen minareetin juurelle. Ensimmäisenä päivänä (juuri kun olimme ymmärtäneet katsoneemme karttaa ylösalaisin, mikä selitti oudot maisemat) löysimme kummalliset näsinneulaminareetit, jotka olivat jo pystyssä rakenteilla olevaa ajatollah Khomeinin uskonnollista keskusta varten. Vain pyörivät ravintolat puuttuivat näistä ihmetyksistä. Toisen kerran suunnistimme pitkällä promenadillamme kohti kaunista hiekanväristä savupiipunoloista minareettia, jonka puolestaan osoittautui safavidiaikaiseksi rakennelmaksi.

Kuvia matkalta

Tässä vähän matkakuvia, ja ensimmäinen tunnelmointiteksti alempana. Lisää kuvausta matkan kohokohdista on jo hautumassa, käykää taas katsomassa lähipäivinä!

Persepolis: 12-terälehtisiä lootuskukkia, jotka symboloivat horoskooppeja

Seinään kaiverrettuja setiä Persepoliksessa

Hämmästyttävästi Dalahästiä muistuttava lauhkea hevonen Persepoliksessa

Isfahanin Naqš-e jahan -aukio, نقش جهان

Isfahanin Imaamin moskeija, مسجد امام, edestä yöllä

Isfahanin Imaamin moskeija, مسجد امام, sisältä

Isfahanin Lotfollah-moskeija, مسجد لطف الله, sisältä

Bâgh-e Eram باغ ارم Širazissa

Si o se -silta سی و سه پل Isfahanissa

Siirtymä ajasta itäisyyteen

Blogikirjoituksiin tuli tauko, kun vieraanani oli toista viikkoa rakas ystävä, mies joka käyttää kankaisia nenäliinoja. Kiersimme yhdessä ensin marraskuisevaa Teherania (vaikka oli jo joulukuu) ja sitten kävimme muutaman päivän nautinnollisella matkalla Keski-Iranissa - ylväässä Širazissa ja loisteliaassa Isfahanissa.

Siirtymä Teheranin hälinästä vuosisatoja vanhojen kaupunkien verkkaisempaan tunnelmaan herkisti GranGangan miettimään suuria asioita:

Jonkinlaista käsitystä iäisyydestä ja äärettömyydestä saa,

- kun viettää hetken Širazin basaarissa, joka on vain yksi sadoista Iranin basaareista, joissa on jokaisessa kymmeniä mattokauppoja, joissa on jokaisessa satoja mattoja, joista on jokaisessa tuhansia ja tuhansia solmuja, jollaisia miljoonat sormet ovat solmineet satojen vuosien aikana,

- kun viettää muutaman tunnin kierrellen Persepolista (persiaksi تخت جمشید, takht-e džamšid), jonka rakentaminen alkoi yli viisisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua, ja katselee mykistyneenä, miten paljon on jäljellä siitä ihmiskätten mittaamattomasta työstä, josta suuri osa tuhoutui Aleksanteri Suuren sytyttämässä tulipalossa: satoja kiveen käsin nakutettuja ihmishahmoja, satoja basalttiin käsin kaiverrettuja horoskooppimerkkejä kuvaavia lootuskukkia, neliömetreittäin käsin kiillotettua kiviseinää, jäänteet pylväshallista, jonne mahtui aikoinaan 10 000 vierasta,

- kun viettää kokonaisen päivän Isfahanin valtavalla aukiolla, jonka persiankielinen nimi نقش جهان (naqš-e džehân) tarkoittaa osuvasti 'kuva maailmasta', ja laskee kaikki sinisen eri sävyt taivaan tummetessa hailakansinisestä kuulaansiniseksi ja kuulaansinisestä yönsiniseksi kahden pakahduttavan kauniin moskeijan fajanssikoristeisten iwanien ja kupolien yllä.

Lännessä aika on saanut yliotteen ihmisistä ja yhteiskunnista. Iranilla on niin pitkä historia, että täällä ajalla on vähäisempi merkitys. Siirtyessäni itse ajasta itäisyyteen muistan lämmöllä niitä, jotka ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen.

En attendant Jeanne d'Arc

Jeanne D'arcin pesula , خشکشویی ژاندارک, mainostaa olevansa "Iranin ensimmäinen, paras ja luotettavin kuivapesula". Se on perustettu eräälle Vallankumous-kadun sivukadulle vuonna 1315 (nythän eletään vuotta 1386) – ja sen kyllä huomaa. Kovinkaan moni asia ei liene muuttunut sitten šaahin aikojen: tiskin takana vasemmalla näkyy valtavia pesukoneita ja ihmeellisiä, ilmeisesti puvuntakkien prässäykseen tarkoitettuja, kuin suoraan tieteiselokuvan lavasteista varastettuja kapistuksia, joissa kulkee metallisia putkia purjekankaisen hupun sisään. Takahuoneesta kuuluu kova suhina, ja höyryraudat tuprauttavat vesihöyryä välillä asiakkaidenkin puolelle. Makeahko pesuaineen tuoksu on pinttynyt kiinni seiniin, puiseen tiskiin ja ilmassa leijuviin muistoihin.

Auto oli sateisena päivänä roiskauttanut kuraista vettä harmaan trenssini päälle, joten olin päättänyt kiikuttaa sen kodin lähellä näkemääni pesulaan. Tiskillä oli vastassa herrasmies, joka ulkonäöstä päätellen oli melkeinpä Jeanne d'Arcin ikätovereita, mutta tomera ja ehtiväinen. Tottunein asiantuntijan ottein hän käänteli takkia tiskillä ja arvioi, millaisen pesun puuvillakankaan tahrat vaatisivat. Asioin hänen kanssaan persiaksi, mutta heti kun tokaisin jotain mukanani kulkeneelle ranskalaiskaverille, jokin herran silmissä tuikahti, ja hän tervehti meitä hieman hapertuneella ranskalla. Vaikka sanat olivat muuten hakusessa, ammattitermit olivat asiantuntijan muistissa päällimmäisenä: "lavage à sec, pressing, repassage...".

Palatessani myöhemmin samana iltapäivänä noutamaan takkia sovittuun aikaan herra Jeanne d'Arc otti minut vähän nolona vastaan. Hän oli unohtunut jännittämään television jalkapallo-ottelua, ja tahriintunut trenssi oli jäänyt lojumaan tiskille. Minua ei haitannut yhtään odotella vielä vähän aikaa, sillä Vallankumous-kadun kirjakaupoissa ja kahviloissa saa kyllä ajan kulumaan. Kävelin tunnelmalliseen Godot-kahvilaan odottelemaan takin puhdistumista banaanipirtelön ja pienen suolapalan kanssa. Yritin lukea vähän kirjaa, mutta niin kuin minulle aina käy kahviloissa, katseeni harhaili alituiseen tarkkailemaan ihmisiä: naapuripöytien pariskuntia, kännyköitä näprääviä yksinäisiä, silmiinpistävän komeaa tarjoilijaa. Tämän Beckett-henkisen kahvilan pöydissä istuu yleensä kirjava joukko opiskelijoita, intellektuelleja, taiteilijoita ja taivaanrannan maalareita. Tuntui jotenkin äärimmäisen parahultaiselta odotella takin puhdistumista vaikka loputtomiin kahvilassa, jonka nimi on Godot!

Kun menin takaisin pesulaan, takkiani oltiin vielä silittämässä, joten apupoika toi minulle teetä. Kuten aina, kaikkien suureksi hämmästykseksi en ottanut sokeria, vaikka poika sitä kovasti tyrkytti. Iranilaiset juovat teensä yleensä sokeripalan läpi kuin Martta-kerholaiset kahvinsa, ja sokerittoman teen juomista ihmetellään kovasti. Pesulaherra pani tämän myös merkille, ja pujahti takahuoneeseen hakemaan jotain. Pian hän tuli tuomaan minulle palasen diabetes-suklaata! Muuta selitystä hän ei ilmeisesti sokerista kieltäytymiselle keksinyt kuin sokeritaudin. En hennonut oikaista, vaan kiitin kohteliaasti.

Tuskin olin mutustellut diabetes-suklaan teen kera, kun trenssini jo tuotiin takahuoneesta Jeanne d'Arc -muovipussissa roikkumaan valmiiden tangolle. Se oli moitteettomasti pesty ja prässätty, ja vyö oli kiinnitetty siististi nuppineulalla henkarin poikkipuuhun. Tilauslappuun oli kirjoitettu: "Samsam (ranskalainen herra)". Tästä eteenpäin minut varmasti tunnetaan kantapesulassani ranskalaisena diabeetikkona.

Ilouutinen مژده

Dorna-burgereita saa myös kerma- tai hasselpähkinätäytteellä!

terv. GranGanga

P.S. Vadelma ja appelsiini on kyllä parhaat maut.

P.P.S. Melkein vähän hävettää, että raportoin kerniliinoista ja Dorna-burgereista, kun varmaan aikuismaisempaa olisi kertoa kulttuurista ja politiikasta. Mutta ne on niin hyviä!!! No, ehkä ensi viikon lopun matka Shiraziin ja Isfahaniin rakkaan ystävän seurassa innoittaa vähän asiallisempiinkin kertomuksiin. Ja sitä ennen yritän vielä ehtiä kertoa hauskasta käynnistäni tunnelmalliseen pesulaan.

Kolme lintuaiheista runoa

On ehkä ennenaikaista laajentaa käännöstoimintani tässä vaiheessa myös farsin kieleen, mutta kaiken uhallakin suomennan blogiin pari runoa, kun olen vihdoin päässyt käsiksi iranilaiseen kirjallisuuteen (luin viime viikolla ensimmäisen novellin!)

دلم گرفته است
دلم گرفته است

به ایوان می روم وانگشتانم را
برپوست کشیدۀ شب می کشم
چراغ های رابطه تاریکند
چراغ های رابطه تاریکند

کسی مرا به آفتاب
معرفی نخواهد کرد
کسی مرا به میهمانی کنجشک ها نخواهد برد

پرواز را به خاطر بسپار
پرنده مردنی ست

sydämestä ottaa
sydämestä ottaa

menen sisäpihalle ja raavin
sormilla yön kireää pintaa
kanssakäymisen valot ovat sammuneet
kanssakäymisen valot ovat sammuneet

kukaan ei esittele
minua päivänvalolle
kukaan ei vie minua varpusten vieraaksi

muista lento,
lintu on kuolevainen

(Forugh Farrokhzâd فروغ فرخزاد)


پرنده ها
به تماشای باد ها رفتند

شکوفه ها
به تماشای آب های سفید

زمین عریان مانده است و
باغ های گمان

ویاد مهر تو
ای مهربان تر از خورشید

linnut
lähtivät katsomaan tuulia

nuput
katsomaan valkeita vesiä

jäljellä on paljas maa ja
luulon taimitarhat

ja muisto sulostasi
oi aurinkoakin suloisempi

(M. Âzâd م. آزاد)



پرنده گفت: «چه بویی, چه آفتابی, آه
بهار آمده است
ومن به جست وجوی جفت خویش خواهم رفت»

پرنده از لب ایوان
پرید, مثل پیامی پرید ورفت
پرنده کوچک بود
پرنده فکر نمی کرد
پرنده روزنامه نمی خواند
پرنده قرض نداشت
پرنده آدم ها را نمی شناخت
پرنده روی هوا
وبر فراز چراغ های خطر
در ارتفاع بی خبری می پرید
ولحظه های آبی را
دیوانه وار تجربه می کرد
پرنده, آه, فقط یک پرنده بود

Lintu sanoi: "Tuoksuupa hyvältä! Paistaapa aurinko kauniisti! Ah,
kevät on tullut!
Lähdenpä etsimään itselleni puolison."

Lintu lähti sisäpihalta
lentoon, se lennähti pois kuin viesti
Se oli pieni lintu
Ei se ajatellut
Ei se lukenut sanomalehtiä
Ei sillä ollut velkaa
Ei se tuntenut ihmisiä
Se lensi ilman pinnalla
ja päin punaisia valoja
tiedottomuuden korkeudella
Se eli hullun lailla
sinisiä hetkiä
Ah, lintu vain oli lintu

( Forugh Farrokhzâd)

Sade

Jo muutaman päivän ajan Teheranin taivaalta valo oli siilautunut ilmansaasteiden läpi kauniin seepiansävyisenä, ja kaikki näytti niin syksyiseltä, että eilen taivas ei enää jaksanut pidätellä sadetta. Puut ovat jo jonkin aikaa itkeneet lehtiä jalkakäytäville, joten sadesää kai kuului asiaan. En ollut tunnistaa tuttuja katuja, kun pinnat olivat märkinä uudenvärisiä. Kaikki näytti jotenkin syvemmältä, kun kastunut asfaltti heijasti kaupungin valoja. Tästä taisi hämääntyä sekin rouva mustassa tšadorissaan, jonka varomaton harha-askel holahtikin tienvarsikanaaliin. Hän pääsi omin avuin ylös, mutta mahtoi harmittaa!

Muut teheranilaiset olivat sateesta lähinnä riemuissaan. Se on täällä aika harvoin nähty ja tervetullut vieras, ja monet yliopistonuoretkin tuntuivat varta vasten ostavan katumyymälöistä välipaloja (minipizzoja, vihannestäytteisiä filotaikinakolmioita, pirâški-lihapiirakoita tai lämmintä maissia maustekastikkeessa), joita söivät tohkeissaan markiisin alta litinää katsellen.

Minä puikkelehdin asioilla Vallankumous-aukiolla Hufvudstadsbladetin hopeanvärisen kylpyankkasateenvarjoni alla, ja olin kuin kotonani.

Illalla kuuntelin hiljaa Charles Aznavourin chansoneja ja silmälin aavistuksen melankolisena ikkunasta. Tuli mieleen ystävän täti, joka kertoi katselleensa talvi-iltana valottomalle pihalle: "Siinä myö oltiin kaks pimeetä vastakkain." Laittamattomasti sanottu.

Tänään iltapäivällä kieli-instituutille tullessani huomasin, että Teheranin pohjoispuolella nousevien vuorten rinteet olivat valkoisenaan lumesta!

Culinaria iranica 2 (?): Dorna ja kerni

Olen ihastunut.

Mielitiettyni on nimeltään Dorna ja painaa 40 grammaa.

Jo aivan ensimmäisinä päivinäni Iranissa, ramadanin aikaan, kävin hätäisesti kaupassa hakemassa evästä ennen persiantuntia, ja käteeni osui sipsipussin ja hapankirsikkamehutetran lisäksi Dorna Burger (vadelmanmakuinen). Se oli rakkautta ensipuraisulla. Dorna Burgerissa on kaksi pientä pyöreää pannukakkua, joiden välissä on vadelma- tai appelsiinihilloa (en osaa päättää, kumpi on parempaa). Ensi-ihastuksen jälkeen etsin Dornaa vaikka kuinka monesta supermarketista, mutta helpommin sanottu kuin tehty! Tätä herkkua ei saa ihan joka kaupasta, ja usein pakkauksia on jäljellä vain muutama. Ostan ne yleensä kaikki. Olen huvittanut useaa kauppiasta iloisella hihkaisullani, kun olen huomannut hyllyllä Dorna Burgereita, parhaassa tapauksessa sekä vadelma- että appelsiinitäytteellä. Yleensä niitä kai himoitsevat minua reilusti kaksikymmentä vuotta nuoremmat asiakkaat.

Laitoimme tässä ensimmäistä kertaa kämppäkaverini V:n kanssa "illallista". Keittiössä ei ole hellaa eikä uunia, joten ateriamme oli simppelinpuoleinen: rullia lavaš-leivästä, suolaisesta valkoisesta juustosta ja hapankirsikkahillosta, salaattia ja teetä. Jälkiruoaksi granaattiomenaa ja jogurttia (Dorna Burgerit piti säästää loppukevennykseksi, mutta söin ne molemmat jo pitkälti ennen kuin kaverini tuli edes kotiin.)

Otin lemmitystäni kuvan varta vasten uudella kerniliinalla, jonka V oli valinnut ruokahuoneen pöydälle. Koska kaupassa oli vain aika järkkyjä kuoseja, V otti kaikista järkyimmän, ja osui mielestäni napakymppiin. Nyt sisustukseen kuuluu šokeraavan pinkin julisteen ja persialaisten mattojen lisäksi kerniliina, johon on kuvattu puron äärellä teutaroivia bambeja, sorsia, fasaaneja, pupuja. Kokonaisuus on onnistunut.