IKEA ja sukaattisitruunat

Befarmâid, بفرمایید - iranilaista elokuvaa, olkaa hyvät

Olen jo aiemmin kertonut, että GranGangan Iranin-ahkeroinnin hedelmiä saatte maistaa ensi syksynä lukemalla Rajaa Alsanean (رجاء الصانع) kirjan Riadin tytöt (بنات الریاض) supisuomeksi. Sen kustantaa siis Atena.

Sitä odotellessa kaikki Suomessa asuvat televisionomistajat voivat syventyä Teema-kanavan esittämiin iranilaisiin elokuviin. Minä sain mieluisaksi tehtäväkseni suomentaa kaksi Dža'far Panahin (جعفر پناهی) vaikuttavaa elokuvaa: Peili (آینه) esitetään 3.4.2008, ja Loputon kierre (دایره) esitetaan 10.4.2008.

Peili on odottamattoman hätkähdyttävällä tavalla faktan ja fiktion rajamailla liikkuva elokuva, joka kannattaa katsoa jo yksin pääroolissa olevan lapsinäyttelijän huikean suorituksen takia. Loputon kierre kouraisi syvältä, kun suomensin sitä. Elokuva soljuu koskettavasta kohtalosta toiseen ensin huomaamattomasti, ja vasta lopussa katsoja jää oman onnettomuutensa nojaan miettimään, miten elokuvan kaikille naisille lopulta kävi. Suosittelen molempia lämpimästi!

* * *

Panu kyseli jokin aika sitten ranskasta persiaan lainatuista sanoista. Ennen islamilaista vallankumousta ranska oli Iranissa ylimystön ensimmäinen vieras kieli, ja persia sai siitä paljon vaikutteita. Nykyään sanat lainataan yleismaailmallisen trendin mukaan englannista, ja ranskalaislainat alkavat hiljalleen jäädä hieman vanhanaikaisiksi. Vähän sama ilmiö taitaa olla menossa turkissakin, jossa ranskasta on lainattu muutenkin enemmän.

Sven Laakso taas tiedusteli, mikä on GranGangan ideologia. En oikein tiedä, mitä vastaisin. Olen kertonut Iranoia-blogissa mm. oliiveista, Dorna Burgereista, kaupungeista, opiskelusta, teestä, munakkaista, autojen tööttäilystä, pyhiinvaeltajista, silloista, puutarhoista, väreistä, tšadoreista, kielistä, Riadin tytöistä, elokuvista, happomarjoista ja Teletappi-vasaroista. En millään keksinyt, mihin ideologiaan voisin sievästi paketoida kaiken tämän.

* * *

Pari pikkujuttua viela. Olen ihastunut sukaattisitruunahilloon! Naita ihmeellisia mohkyrahedelmia on ilmestynyt nyt hedelmakauppaankin, ja ihailen niita joka paiva. Ne nayttavat jotenkin samanaikaisesti ahdistuneilta ja rempseilta.

Pari viikkoa sitten kuljin eraan lehtikioskin ohitse, ja Suomessa lukemaan oppinut silmani oli havaitsevinaan tuttuja pisteita a-kirjainten paalla. Aivan - kioskissa oli myynnissa Suomen IKEA-luetteloita! Kaikkeen sita tormaakin!

Naista kahdesta ilmiosta kuvat viela seuraavaan satsiin, ja sitten pidan vahan aikaa suuni tukossa!

Rätinää ja pauketta Teheranissa!

Tämänkertainen otsikko ei liity mihinkään Lähi-idän levottomuuksiin vaan täkäläiseen uuteen vuoteen. Vuosi 1386 vetelee viimeisiään, ja Iranissa vietetään vuoden suurinta juhlaa, jonka juuret ovat tukevasti esi-islamilaisessa mullassa. Islamilainen vallankumous yritti kitkeä vuosituhansia jatkuneita zarathustralaisia valonpalvontaperinteitä, mutta islam on Iranissa niin nuori ilmiö, ettei se onnistunut syrjäyttämään kansan rakkaimpia perinteitä.

Eilen tiistaina täällä vietettiin vuoden viimeistä keskiviikkoa (kyllä, se on Iranissa mahdollista). Juhla on nimeltään چاهرشنبه سوری, ja perinteisesti siihen liittyy kaikenlaisia tulirituaaleja. Iranilaiset hyppivät ulos sytytettyjen nuotioiden ylitse ja huutavat tulelle: "Hehku sinulta minulle, kelmeys minulta sinulle!" Kun liekit on sammutettu, naiset lähtevät kadulle kuuntelemaan ohikulkijoiden puheista kantautuvia sanoja ja etsivät niistä ennusmerkkejä. Tämän tavan nimi on kuuloennustus eli fâlguš, فالگوش. Viime vuosikymmeninä tulijuhla on kuitenkin alkanut saada aika hurjia ilmenemismuotoja, kun mukaan kuvaan ovat astuneet ilotulitteet. Viranomaiset yrittävät estää niiden holtitonta käyttöä, joka, niin kuin uutena vuotena Suomessakin, vammauttaa joka vuosi muutamia juhlijoita. Rätinä ja pauke oli Teheranissa melkoinen koko yön!

Ennen vuoden vaihtumista siellä täällä, erityisesti makeiskaupoissa, on näkynyt myös hauskoja hymyileviä olentoja, joita voisi luonnehtia suunnilleen edesmenneen lakupekan ja tontun risteytykseksi. Tämän mustanaamaisen ja punahiippaisen epelin nimi on Hadži Firuz, ja se kuvastaa kevään tuloa ja talven kahleista vapautumista.

Kunhan töiltäni ehdin, aion hankkia myös Seitsemän Ässän Tarjottimen (هفت سین, haft sin), joka kuuluu myös täkäläiseen uuden vuoden perinteeseen. Kaikkialla myydään tarjottimia, jolla on kynttilä ja peili (ja mahdollisesti kultakala) sekä seitsemän pientä kuppia. Jokaisessa astiassa on jotain s:llä alkavaa: sruohoa (سبز, sabz), somenaa (سیب, sib), svalkosipulia (سیر, sir), setikkaa (سرکه, serke), skolikko (سکه, sekke), sumakkia (سماق, somâq) sekä svehnänorasmehusta ja sjauhosta valmistettua stahnaa (سمنو, samanu).

Kyllä tällä jo pitäisi saada vuosi vaihtumaan! Persiantunneilta on lomaa pari viikkoa, ja minä lähden käymään ainakin Yazdissa. Seurakseni saan miehen, joka käyttää kankaisia nenäliinoja.

Retkellä Gilânissa - 3

Toisen yön jälkeen oli aika jättää hyvästit Lâhidžânissa vuokraamallemme talolle ja niille retkeläisille, jotka kiireisempinä lähtivät jo kohti Teherania. Me toinen autollinen päätimme käyttää viimeisen vapaapäivän aivan iltamyöhään asti ja suuntasimme kokan kohti Bandar-e Anzaliin ennen ajomatkaa Teheraniin.

Bandar-e Anzali on Iranin tärkein satamakaupunki Kaspianmeren rannalla. Lonely Planetin Iran-oppaan mukaan kaupunki ei välttämättä ole ollenkaan käymisen arvoinen, mutta meille se näytti oikein miellyttävät kasvot. Vetonaulana Bandar-e Anzalissa on laguuni, jonne paikalliset matkailuyrittäjät vievät vieraita veneajeluille. Mekin investoimme kolmen vartin veneretkeen, jonka aikana näimme sekä luontoa (aavemaista ruoistoa, haikaroita, haukkoja) että teollisuutta (kauniita kontteja, nostureita, laivoja). Eräältä kalastajalta ostimme vielä tuliaisiksi takuulla tuoretta kalaa, joka taisi vähän nytkiä vielä Teheraniin asti päästyämmekin.

Satamakaupungin viehättävin anti ainakin minulle oli kuitenkin sen vilkas tori. Kauniit paikalliset ihmiset myivät huikeita herkkuja: oliiveja kaikissa mahdollisissa muodoissa, suolaveteen säilöttyjä hedelmiä, juustoja, makeaa rusinaleipää, valkosipulia tuoreena ja säilöttynä, munia, pähkinöitä ja tietysti kalaa. Muutama kalastaja tuli kuiskimaan, että tarjolla olisi myös kaviaaria. Kaspianmeren kuuluisien kaviaarisampien pyynti on hyvin tarkkaan säännösteltyä, mutta musta pörssi näemmä toimii. Jos oikein muistan, 150 gramma olisi maksanut 100 euroa. En ostanut, ja jos joskus ostaisinkin, otan vain virallisten kanavien kautta, etten tulisi tukeneeksi laitonta pyyntiä, joka uhkaa romahduttaa kituliaan sampikannan.

Kaikkea muuta tulinkin sitten ostaneeksi, ja nyt Teheranissa onkin kelvannut, kun hyviä oliiveja, juustoa ja etikkasäilöttyä valkosipulia on toistaiseksi vielä riittänyt jääkaapissa!

Bandar-e Anzalissa oli myös kauniita rakennuksia, joiden tyylissä oli jotain kolonialistista. Häkellyttävimpiä oli entinen oikeustalo, jonka koko pahasti rapistunut julkisivu oli hienon luontoaiheisen stukkokoristelun peitossa. Nyt sen alakerrassa toimi kaikkea kategorisointia uhmaava rihkamakauppa, jossa myytiin mm. perinteisiä kaislamattoja, Zippo-sytkäreitä, riikinkukonsulkia, simpukkakoristeltuja peilejä, tuulikelloja, perhoskokoelmia ja puhallettavia Teletappi-vasaroita. Tiedän täsmälleen, kenelle tuo viimeksi mainittu olisi pitänyt ostaa lahjaksi, mutta kädet olivat jo täynnä toriostoksia...

Lisaa kuvia Gilanista

Kalle pâtše -aamiainenSafarimaisia maisemia matkalla Qazvinista Raštiin.
Oliivikaupoilla
Tarjolla erilaisia oliiveja, sailottyja valkosipuleja ja oljyja.
Oliiviponikoiden alla oli myynnissa myos veikeita possu(?)patsaita.
Lahikuva oliivilaareista, joista sai maistella mielin maarin...
Oliivikauppoja oli matkan varrella ritirinnan.
Ujo pikkutytto myi aitinsa kanssa munia. Kuvaan paasi myos huivini.
Raštin kalatorilla kavi kova kuhina.
Tarjolla oli myos mielenkiintoista punaista hapankalaa, jota en paassyt talla kertaa maistamaan.
Tama kala oli eraanlaista sardiinia. Persiaksi kilka (کیلکا).
Kuka pystyy vastustamaan kaikkea nain hienoa haahorhellysta Raštin torilta?

Kuvia Gilanista 1 + 2

Mallinukkekin oli tuhansien iranilaisten tapaan käynyt nenäleikkauksessa.Vesiputous Lâhidžânissa

Ilmapalloja, hämähäkkimiehiä, joulupukkeja ja lentokoneita sulassa sovussa

Deilamânin kyläkauppa Supermarket Ali. Edustalla näkyy samanlaiset villasukat kuin minä ostin Gilân-muorilta.

Gilân-rouva hääräämässä keittiössä

... ja siivoamassa jälkiämme.

Gilân-rouva oli koristellut kahvitupana toimivaa asuntoaan koirapatsaalla ja tekokukilla

Kahvitupa Neljä vuodenaikaa ulkoapäin

Auringonlaskua vuorilla

Vuoristomaisemia

Retkellä Gilânissa - 2

Nukuttuamme ensimmäisen yön siskonpetissä lähdimme porukalla kiertämään lähiseutuja. Ensin jaloittelimme Lâhidžânin keskustan kävelykadulla. Säät suosivat meitä, sillä Gilân on tunnettua jatkuvista sateista, jotka tekevät alueesta suositun matkakohteen muualla asuville iranilaisille, jotka etenkin kesällä janoavat raikasta ilmaa. Söimme eskimo-nimisiä happamia kotitekoisia mehujäitä, joita Lâhidžânissa syödään suolan ja mausteseoksen kanssa ja pelleilimme urheilupuistossa. Iranin kaupunkien lukuisissa puistoissa on usein yksi alue valjastettu urheilukäyttöön. Siellä on jos jonkinlaista rekkiä, kiipeilytelinettä, hiihtolaitetta, kuntopyörää ja vimpainta. Turistien mielestä on aina jostain syystä huvittavaa, kun värikkääksi maalatuissa telineissä on usein kuntoilemassa myös huivipäisiä naisia.

Roskaruokalounaan jälkeen lähdimme ajelemaan vuoristoisia teitä ylös kohti kyliä, joista lumi ei ollut vielä sulanut pois. Kylmää pelkäämättömät iranilaiset levittelivät piknikliinoja pälvien kohdalle. Kauniit maisemat johdattelivat meidät Deilamânin kylään (دیلمان). Itsessään kylä oli unelias ja vähän väritön paikka, mutta se kätki sisäänsä jalokiven: Gilân-muorin.

Vuoristoilma oli saanut laumamme nälkäiseksi, joten parkkeerasimme autot raitin pieleen ja jalkauduimme etsimään välipalaa. Erään tönön seinään oli kirjoitettu kauniisti "Kahvihuone Neljä vuodenaikaa" (قهوه خانه چهار فصل, qahvekhâne tšahâr fasl). Sisään vain! Kerosiinintuoksuisessa kamarissa meidät otti vastaan paikan ehtoisasti hymyileväinen omistaja, leskirouva Gilân. Kysyimme, mitä hänellä olisi tarjota muonittamaan seurueemme. Meillä oli onnea: muori oli juuri tehnyt muutaman uunillisen leipää, ja kanatkin olivat olleet ahkeria. Tarjolla olisi siis nimrua (نیمرو) eli paistettua munaa ja leipää. Me istuimme lattialle, ja Gilân-rouva alkoi häärätä vieressämme. Kattila kaasuliekille, komeat munat raks rikki, pari haarukan pyöräytystä. Kohta keskellämme lattialla oli höyryävä kattilallinen sopivan vetelää munakokkelia ja kasa leipää. Hyökkäsimme niiden kimppuun. Siitä ei eväs parane! Keltuaiset olivat komean värisiä, pieniä aurinkoja.

Palanpainikkeeksi juodun paikallisen teen jälkeen olisi tehnyt mennä mieli halaamaan muoria kiitokseksi elämyksestä, joka oli tosiaan kaikkien neljän vuodenajan arvoinen. Kaiken lisäksi ehtiväinen mamma oli luppoaikoinaan kutoa luikauttanut komean kasan villasukkia ja -töppösiä. Semmoisethan piti tietysti vielä ostaa mukaan.

Lupasin viime kerralla kirjoittaa tähän kakkososaan myös veneretkestä laguunille, mutta sepäs jääkin seuraavaan kertaan. Sen sijaan panen tähän samaan syssyyn näihin kahteen ensimmäisen Gilân-kirjoitukseen liittyviä kuvia.

Retkellä Gilanissa - 1

Iranin islamilaisessa tasavallassa on sama hyvä puoli kuin katolisessa Espanjassa: kaiken maailman pyhäpäiviä on harva se viikko. Viimeisen niistä osui täällä sopivasti lauantaille, joten saimme pitkän viikonlopun (to - la). Tutut teheranilaisnuoret olivat päättäneet järjestää retken Raštin (رشت) seudulle lähelle Kaspianmeren rantaa ja kysyivät, haluaisinko mukaan. Vaikka käännöstöiden deadlinet hengittävät niskaan, päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni vaihtaakseni vähän maisemia.

Lähdimme Teheranista epäinhimilliseen aamuneljän aikaan kohti Teheranin esikaupunkialuetta Karadžia (كرج) ja Qazvinia (قزوين). Matkalla söimme perinteisen iranilaisaamiaisen eli kalle pâtše -annoksen (كله پاچه). Nimi on suomeksi 'jalka ja pää', ja siinä on sananmukaisesti lampaan päätä ja sorkkia. Ruokalajia tarjoillaan erityisissä pienissä kalle pâtše -ravintoloissa, ja sitä syödään eritoten aamiaiseksi. Ensin hörpitään kuuma rasvainen liemi leivän kanssa, jonka jälkeen keittäjä tuo pöytään lihalautaset. Pään ja sorkkien alueen lihahan on mahtavan mureaa, ja sitruunan ja suolan kanssa tämä ruoka on parhaimmillaan todellinen nautinto. Sillä jaksaa varmasti lounasaikaan ja ylikin!

Raštiin saavuttuamme kävimme torilla ostamassa illaksi Kaspianmereen johtavissa joissa elävää kalaa, jota paikalliset kutsuvat vain nimellä ماهی سفید, mâhi-e sefid eli 'valkoinen kala'. En tunnistanut, mitä meikäläistä kalaa se eniten muistuttaisi. Kalat ja tykötarpeet pussissa ajoimme Lâhidžanin (لاهیجان) sievään kaupunkiin, josta vuokrasimme koko porukalle talon kahdeksi yöksi. Ennen kalaillallisen kokkaamista kiertelimme kaupungilla, jossa oli yllättävän nuorekasta ja trendikästä väkeä liikkeellä katujen täydeltä. Tässä osassa Irania eli Gilânissa (گیلان) tunnelma on vähän kuin Balkanilla, Baltian maissa tai Turkissa: sellaista jossa uneliaisuus ja virkeys elävät käsi kädessä. Vaaleahiuksisia ja sini- tai vihreäsilmäisiä ihmisiä on paljon, ja yleisvaikutelma on ehkä välittömämpi kuin kiireisessä Teheranissa tai sen lähiympäristön uskonnollisissa kaupungeissa.

Olen blogissa puhunut Teheranin harmaudesta, Ispahanin sinisen sävyistä, Kašanin hiekan ja kuivakukkien väreistä sekä Širazin kivipinnoista, jotka heijastavat pastellisävyjä. Gilanin alueen hallitsevin väri on ehdottomasti vihreä. Sen eri sävyjä on vedessä, kaikkialla rehottavissa sipulikasveissa, oliiveissa, teepensaissa (näitä kolmea tuotetta jalostetaan Gilanissa koko Iranin tarpeiksi), havupuissa, riisipelloilla, yrteissä, vastaantulijoiden silmissä. Tuntuu kuin kaikesta tästä klorofyllistä ilmakin olisi hieman vihertävä.

Illalla söimme itsemme soikeiksi kaikista paikallisista herkuista. Kala paikallisten yrttien kanssa oli taivaallista. Niiden kaveriksi olimme ostaneet tietysti oliiveja ja aivan mahtavaa paikallista keksintöä: hapansäilöttyä valkosipulia. Kynsilaukat myydään balsamiviinietikan värisessä liemessä, jossa niitä on säilötty viitisenkin vuotta. Kynnet riisuutuvat kainostelematta kalvonsa sisältä ja rouskuvat kivasti suussa. Ensimmäisen maistettuaan tietää, että niihin tulee himo. Onneksi niitä kuulemma saa jostain Teheranistakin!

Loppuilta kului tunnelmassa, jota ranskaksi kuvailisin ilmaisulla bon enfant: jutustelua, yhteislaulua, seuraleikkejä. En halua heittäytyä saarnaamaan, enkä edes ole mikään raivoraitis siveyden sipuli itsekään, mutta en voinut olla ajattelematta, miten mukavaa on, että Iranissa saa matkustaa menevässä ja iloluontoisessa nuorisoseurueessa ilman, että kuvioon kuuluu suunnitelmallista ja humalahakuista juomista. Euroopassa ja eritoten Skandinaviassa sellainen olisi varsin epätodennäköistä muussa kuin sellaisessa seurassa, jossa en taas viihtyisi ideologisesti.

Seuraavassa artikkelissa kerron hilpeän muorin munakkaasta ja veneretkestä laguunille.

Matkaraporttia odotellessa

Palasin eilen pikaiselta retkelta Gilanissa Kaspianmeren tuntumassa. Kunhan kerkian, kirjoitan siita vahan raporttia ja lahetan aimo kasan kuvia tanne Iranoiaan. Sita ennen kuitenkin lyhyet vastaukset parin lukijan kysymykseen.

Domi kysyi: Joissakin kuvassa näkyvissä autoissa on leveä raita (kulkee auton läpi pituussuunnassa). Onko sillä erityismerkitys?

GranGanga vastaa: Raita tarkoittaa sita, etta kyseinen auto on taksi. Takseja kaytetaan taalla hyvin paljon, ja niita on monenlaista sorttia: savari on edullinen ryhmataksi, joka lahtee kulkemaan tiettya reittia sitten, kun matkustajia on tarpeeksi; darbast (kirjaimellisesti 'ovi kiinni') on kadulta hihkaistu kalliimpi yksityistaksi, joka vie minne pyydetaan; âžâns on taksifirman auto, joka kaydaan tilaamassa toimistosta. Naiden lisaksi varsinkin ruuhkapaivina moni yksityisautoilija toimii epavirallisesti taksikuskina. Kun haluaa menna paikkaan X, taytyy asettua sopivan tien varteen, odottaa, etta kohdalle sattuu etuikkunaa raollaan pitava auto ja huutaa kuskille, minne on menossa. Kuljettaja sitten pysahtyy, jos paikka osuu hanen reitilleen. Varsinkin talvella, kun ikkunaa on liian kylma pitaa raollaan, kaytetaan kasimerkkeja. Alaspain osoittavan etusormen pyoraytys tarkoittaa, etta on menossa seuraavaan liikenneympyraan, ja kammenen heilautuksella voi osoittaa, minne suuntaan haluaisi autokyytinsa kaantyvan. Kyyti loytyy kylla aina!

Rita kysyi: Voitko antaa joitakin iranilaisten laulajien nimiä joita voisin etsiä YouTubesta?

GranGanga vastaa: Yksi, josta olen tosi paljon tykannyt, on Mohsen Namjoo. Yksi hanen albumeistaan on virallisessa myynnissa Iranissa, ja YouTubesta loytyy varmasti lisaa. Perinteisempaa mutta hyvin uutta luovaa linjaa edustaa taas Hosein Alizade, jonka musiikista nautin tosi paljon. Shajarian on muusikoista nimekkaimpia. Varmaan naiden nimien avulla paasee jo eteenpain etsinnoissa! Toivottavasti jotain kivaa loytyy.

Teheranin poika - kevättä ilmassa

Uskomaton ajatus, että vielä kuukausi sitten täällä oli niin kylmä, ettei ikkunasta tarjennut katsella maisemia, kun jäätävät boforit tunkeutuivat joka raosta sisään. Nyt lämmityslaitteen säätönupin nuoli on kierretty kaakosta koilliseen, ja iltapäivisin on joskus niin kuuma, että pitää alkaa availla ikkunoita. Kohta voi viedä trenssin pesulaan, kun ulkona pärjää kyllä pikkutakillakin, jos laittaa neuleen alle. Kaulahuivit ovat väistyneet katukuvasta, ja T-paidassakin kulkevat jo ainakin ne pojat, joilla on kovin kiire esitellä lihaksiaan.

Valiasr-kadun sadat plataanit alkavat varmasti kohta lehtiä. Kuuleekohan sen oikein sitten, kun silmut ryöpsäyttävät lehdet esille?

Teheranin vuodenaikojen vaihtelussa minulla on ollut jatkuvasti seurana neljä saudiarabialaista tyttöä: Gamra, Lamis, Michelle ja Sadim. Olen nimittäin käyttänyt suuren osan ajastani täällä suomentamalla Rajaa Alsanean (Raja' al-Sani', رجاء الصانع) romaania Riadin tytöt (بنات الرياض, Banat al-Riyad), joka ilmestyy näillä näkymin Suomessa syksyllä, kiitos Atena Kustannuksen. Voisi kuvitella, että on jotenkin vinksahtanutta opiskella farsia samalla kun kääntää arabiankielistä kirjaa ja eläytyä Saudi-Arabian oloihin samalla kun tutustuu Iraniin. Maantieteellis-kielellis-kulttuurinen epäsuhta on kuitenkin osoittautunut ehtymättömäksi innoituksen lähteeksi ja kiinnostavaksi vertailutilanteeksi.

Vaikka Iran on hyvin erilainen kuin arabimaat, joissakin asioissa romaanin tapahtumat ovat jännittävällä tavalla seurailleet Teheranissa kokemaani todellisuutta. Molemmissa maissa on vallalla perinne, joka yhä hyvin pitkälle sanelee nuorten käyttäytymisen mutta joka väistämättä alkaa rakoilla joutuessaan vastatusten länsimaisen rahan mukanaan tuoman elämäntyylin kanssa.

Riadin tytöt ei ole mikään kipeä tilitys arabinuorista perinteen puristavissa kengissä vaan kepeän jutustelevaan tyyliin kirjoitettu konstailematon kertomus neljästä nuoresta, joiden tarinoiden perusteella voi tehdä tai sitten olla tekemättä yleisluontoisempiakin johtopäätöksiä Saudi-Arabiasta. Kirja käsittelee välillä vakavia aiheita ja heittäytyy välillä suoranaiseksi hömpäksi. Lienee ihan tervetullutta lisäkuvakulmaa totisiin käsityksiimme tästä maailmankolkasta.

Jos innostutte syksyllä hankkimaan ja lukemaan kirjan, oman pienen lisänsä lukukokemukseen saattaa tuoda se, että tiedätte, että sen on Iranin ihailun ja Iranoia-kirjoitusten lomassa suomentanut

GranGanga

Näkymä ikkunassa

Tässä on näkymä kotini ikkunasta. Vuoret näkyvät kerrankin hyvin, mutta näin ennen vuoden suurinta juhlaa Nouruzia liikenneruuhkat ovat sensorttiset, että taitaa Alborzin vuorijono kohta taas kietoutua saastevaippaansa...