Serendipiteetti: Kašan, osa 2

Lempisanojani ranskassa/englannissa on sérendipité/serendipity. Se tarkoittaa ominaisuutta, jonka ansiosta matkamies maan ohjautuu sattuman mukana myönteisiin kokemuksiin. Miten sopivaa, että sanan alkuperä viittaa Persiaan (katso linkit)! Olen vakuuttunut, että juuri serendipiteettiä oli ilmassa esimerkiksi silloin, kun mies joka käyttää kankaisia nenäliinoja ja minä löysimme tiemme Širazissa hotelli Hafeziin ilman karttaa ja näsinneulaminareettien luokse erehdyksessä väärinpäin pitelemämme kartan kanssa.

Prinssi Serendipin ystävällinen haamu valvoi myös Kašanin-retkeämme. Ainoa tietomme kaupungin majoitusmahdollisuuksista oli se, että niitä on varsin vähän. Aikaa meillä kuitenkin oli mukavasti, sillä saavuimme Teheranin ja Isfahanin puolessavälissä sijaitsevaan kylmään Kašaniin heti aamupäivällä. Vaelsimme keskustaan pitkin kiemurtelevia kuvia, emmekä olleet vielä edes avata opaskirjaa, kun tiellä näkyi pieni kyltti, joka opasti kohti Ehsanin perinnetaloa. Olimme kuulleet hyvää kašanilaisista perinnetaloista, joita on laitettu esittelykuntoon vanhassakaupungissa, joten päätimme mennä heti sisään lämmittelemään. Sokkeloisen kujan uumenista löytyikin kulttuurikeskukseksi tapiseerattu perinteinen kašanilaistalo sisäpihoineen. Vasta toista vuotta toiminnassa ollut keskus ei ole ehtinyt vielä uusimpiinkaan Iranin matkaoppaisiin, mutta teatteritilojen ja taidetyöpajojen lisäksi paikassa on myös majoitustoimintaa. Ehsaniin ihastuneina varasimme heti itsellemme viehättävän huoneen, johon kuljettiin matalan puisen oven kautta.

Tutustuttuamme päivän Kašanin kaupunkikuvaan palasimme majapaikkaamme, jossa olikin täysi tohina päällä. Jokin teatteriesitys oli juuri päättynyt, ja sisäpihalle oli muutenkin kerääntynyt paikallista nuorisoa seurustelemaan keskenään. Saimme kupillisen höyryävää paksua âš-keittoa ja jäimme hetkeksi suustamme kiinni pakastuvalle sisäpihalle (luojan lykky, että olin ostanut paria päivää aiemmin toppatakin). Mielenkiintoisia keskustelukumppaneita olivat muiden muassa Ranskassa asunut ja laajasti matkustellut muusikko ja taidealan sekatyöläinen B1 sekä Norjassa synkkään metallimusiikkiin ihastunut nuorempi boheemi B2, joka haaveili joskus pääsevänsä Tuska-festivaalille Suomeen.

Seuraavana aamuna heräsimme miellyttävään musiikkiin. Ystävämme B1 ja B2 soittivat omaksi ilokseen kehittämäänsä eräänlaista kellopeliä, jossa vedellä täytettyjä erikokoisia Yazdista hankittuja savikulhoja kopauteltiin kepukalla. Oli aika auvoista syödä aamupalaa toppatakki päällä auringonpaisteisella balkongilla savikulhojen laulaessa. Sisäpihan allas suihkulähteineen oli jäätynyt yön aikana, ja kauhistuin nähdessäni kultakalat jähmettyneinä. Niistä ei ollut kuitenkaan tullut pakasteseitiä, vaan jääkerros oli ainoastaan sentin paksuinen, ja kalat olla möllöttivät liikkumattomina ja väräyttivät eväänsä vasta auringon osuttua altaaseen.

Raukean aamiaisen jälkeen käväisimme vielä Ehsanin katolla ihmettelemässä maisemia ja lähdimme sitten katsomaan, millaisia kauniita rakennuksia Kašanilla on tarjota matkalaisen silmäniloksi. Ja niitähän riitti: Âqâbozorgin (آقابزرگ) hienostunut moskeija, jonka taaimmaisella sisäpihalle oli asennettu lentopalloverkko; Džâme'-moskeija (مسجد جامع), jonka pihalla komeili, hätkähdyttävää kyllä, valtava hevospatsas; kuuluisat ja komeat Amerihan (خانۀ تاریخی عامریها) ja Borudžerdin (خانۀ تاریخی بروجردی) perinnetalot, joissa saimme jälleen kerran samoilla yksin turistilaumojen häiritsemättä. Talvimatkailussa on puolensa!

Kilometrien kävelyurakasta voipuneina olimme oikein tyytyväisiä, että serendipiteettimme riitti vielä siihen, että kävelimme puolivahingossa suoraan Teheraniin palaavaan bussiin, jolla saimme huruttaa Teheranin eteläiselle linja-autoasemalle asti höhlänhauskan iranilaiselokuvan siivittäminä.

Kuvia Kašanista ehkä jo ensi kerralla!